Oli hieman erikoista lukea maakuntajulkaisusta aamulla, että olisin aktiivisesti osallisena pride-liputuksen ”torppaamisessa”. On totta, että kaupunginhallitusta tiistaina keskustelutti eniten Setan tekemä kuntalaisaloite pride-viikon liputuksesta kaupungintalon lipputangoissa tämän vuoden heinäkuussa. Itsekin sen aloitteen nimittäin allekirjoitin. Kaupunginjohtaja esitti aluksi, että liputus tehtäisiin Linnansillalle ja että laadittaisiin syksyllä liputusohje esim. virallisten vähemmistöjen kansallispäivien yms. osalta.
Suomen virallisia vähemmistöjä ovat suomenruotsalaiset, saamelaiset ja romanit, joiden kansallispäivät (2/3) tänä vuonna ovat jo menneet. Niitä ei ole koskaan liputettu, vaikka joskus on pyydettykin. Tiesittehän, että Suomen suurin epävirallinen vähemmistökansallisuus on venäläiset?
Keskustelun päätteeksi kaupunginjohtaja muutti päätösesitystään niin, että ensin laaditaan liputusohje ja sitten ensi vuonna liputetaan. Minusta se on oikein hyvä toimintamalli. Ensin tehdään ohjeistus ja sitten aletaan tasapuolisesti toimia ohjeen mukaan. Kansalaisten yhdenvertainen kohtelu ja kaupunkilaisten veroeurojen järkevä käyttö on kuitenkin yksi tärkeimpiä kaupunginhallituksen päätöksentekoa ohjaavia arvoja. Miten voimme ilman ohjetta päättää, kuka saa huomion kaupungin varoilla ostetulla lipulla ja kuka ei? Tarvitsemme siihen yhteiset pelisäännöt.
En siis ”torpannut”, ”vastustanut” tai ”viivytellyt”. Olen ehdottomasti ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden kannattaja. Ilman niitä ei ole demokraattista hyvinvointivaltiota. Annetaan siis lippujen liehua heinäkuussa, ja jatkossa ihan koordinoidusta pitkin vuotta arvokkaiden asioiden puolesta.
Auli Halonen
Kajaanin kaupunginhallituksen jäsen