Siirry sisältöön
Kokoomusfoorumille
Liity jäseneksi

Kainuun Kokoomus

  • Tervetuloa
  • Ajankohtaista
  • Kuntavaikuttaminen
  • MeistäLaajenna
    • Aluevaltuusto
    • Maakuntavaltuusto
  • Tapahtumat
  • Vaalit
  • Podcast
  • Ota yhteyttäLaajenna
    • Piirihallitus
    • Piiritoimisto
    • Aluevaltuusto
    • Maakuntavaltuusto
Kainuun Kokoomus
Yleinen

Kajaanin tapahtumastrategia kaipaa päivittämistä

30.3.202530.3.2025

Kajaanin tapahtumakalenteria katsoessa olo on hieman kahtalainen. Toisaalta tulee hyvä mieli siitä, että kaupungissa on etenkin kesä- ja syysaikaan kohtalaisen vilkas ilmaistapahtumatarjonta, joka houkuttelee paikallista väkeä liikkeelle varsin mukavasti. Jopa niitä lapsiperheitä, jotka ovat kaupungille positiivisessa mielessä kultaakin kalliimpia.    

Mutta vastaavasti kun kalenterista etsii oikeasti suuria matkailua synnyttäviä tapahtumia, ei tarjontaa voi isosti kehua. Poikkeuksena tietysti kaupungin itsensä järjestämä perinteinen Runoviikko, jonka tukemiseen myös valtio osallistuu. Ylipäänsä kaupungin tapahtumatarjonta on varsin kulttuuripainotteinen liikunnan ja urheilun loistaessa poissaolollaan.

Toisaalta jokainen varsinkin joukkueurheilussa mukana ollut aikuinen tietää, että lähes lajissa kuin lajissa bussin renkaat pyörivät viikonloppuisin varsin kiivaasti niin Kajaaniin päin kuin sieltä poiskin ruokkien paikallisia hotelleja, ravintoloita ja bussifirmoja. Ilman sen isompaa ääntä ja elämää urheilun lumo- ja vetovoimasta tai matkailutuloista.

Kuitenkin tämä kaupunki kaipaisi sporttitapahtumia myös isommassa mittakaavassa. Meillä olisi huippuolosuhteet monien palloilulajien isoihinkin turnauksiin puhumattakaan vaikkapa kansainvälisistä monilajitapahtumista. Ja jos ajattelee oikein isosti, niin Vuokatin olosuhteita yhteistyössä hyödyntäen katto olisi vieläkin korkeammalla. 

Kaupungin nykyinen tapahtumastrategia ja tapahtumien tukimalli ei kuitenkaan anna juurikaan mahdollisuuksia isolle ajattelulle. Tapahtuma-avustuskäsittelyssä jokainen tapahtuma on lähtökohtaisesti samalla viivalla toistensa kanssa, oli tapahtuma miten iso tai vaikuttava tahansa. Jos esimerkiksi urheilutapahtumatarjontaa halutaan lisätä, tulisi avustusmallissa ottaa käyttöön esimerkiksi portaittaiset tapahtumakategoriat ja lisätä reilusti panoksia suurten tapahtumien tukemiseen. Nykyinen tapahtuma-avustusmalli voitaisiin jättää pienten paikallistapahtumien tukikanavaksi, ja uudistaa isojen tapahtumien sopimuskäytänteitä rajulla kädellä.

Etenkin isot urheilutapahtumat tuovat kuitenkin parhaimmillaan moninkertaisesti takaisin niihin sijoitetut eurot. Esimerkiksi Kainuun Rastiviikon aluetaloudellinen vaikutus on n. 3 miljoonaa euroa ja aivan omassa kastissaan verrattuna mihinkään muuhun Kainuussa järjestettävään tapahtumaan. Tämänkin perusteella on kummallista, että liikunta ja urheilu eivät näy juuri millään tavalla Kajaanin tai Kainuun matkailustrategioissa. Nyt vaalien myötä uusille strategisille valinnoille ja käytänteiden tuulettamiselle olisi oiva paikka.

Teemu Takalo
Kunta- ja aluevaaliehdokas (Kok.)

Artikkelien selaus

Edellinen Edellinen
Millainen sinun torstaisi on?
SeuraavaJatka
Vahva Kainuu rakennetaan yhdessä

Kokoomus.fi uutisia

  • Suomalaisten huoleen on vastattu – ”Vahvistamme omaa puolustustamme ja syvennämme Nato-yhteistyötä”
  • Työelämän uudistuksia ja reilumpaa kilpailua – työministeri Marttinen työelämäverkoston tapaamisessa
  • Mikä on velkajarru ja miksi se tarvitaan?
  • Arto Satonen: Jos mitään ei uskalleta muuttaa, niin suunta ei käänny
  • Kokoomus kiittää historiallisesta päätöksestä – ”Velkajarru turvaa hyvinvoinnin tuleville sukupolville”

Verkkouutiset.fi

  • Tekoäly voi tehdä lentomatkustamisesta vähemmän kuoppaista
  • USA:n hallinnon sulku vaikuttaa jo Ukrainan ja Nato-maiden asetoimituksiin
  • KSML: Yksi seikka palokuolemissa kiinnitti poliisin huomion – pieni korjaus voi pelastaa henkiä
  • Sulkeutuuko motti? Venäläisten eteneminen hidastui
  • Venäjä teki Ukrainaan sijoittuvan räiskintäpelin: Kukaan ei pelaa sitä

Seuraa meitä

Facebook

© 2025 Kainuun Kokoomus

Vieritä ylös
  • Tervetuloa
  • Ajankohtaista
  • Kuntavaikuttaminen
  • Meistä
    • Aluevaltuusto
    • Maakuntavaltuusto
  • Tapahtumat
  • Vaalit
  • Podcast
  • Ota yhteyttä
    • Piirihallitus
    • Piiritoimisto
    • Aluevaltuusto
    • Maakuntavaltuusto
Haku