Halvan hinnan harha – mitä pörssisähkö opetti meistä itsestämme

Pörssisähkö ja markkinakorot ovat opettaneet suomalaisille tehokkaan, mutta vaarallisen läksyn: sähkö voi olla ajoittain lähes ilmaista. Kun hinta on yllättäen tänä talvena noussut, vika kuulemma on järjestelmässä, ahneissa yhtiöissä tai päättäjissä. 

Pörssisähkön idea on yksinkertainen: hinta kertoo, milloin sähköä on runsaasti ja milloin niukasti. Silti monelle on syntynyt ajatus, että ”oikea” sähkön hinta on se, joka sattuu olemaan alimmillaan. Kun hinta nousee, se koetaan epäoikeudenmukaisena – ei markkinan viestinä, vaan moraalisena loukkauksena tai vähintään salaliittona yhtiöiden päättäjien taholta. 

Sama ajattelutapa levisi viime vuosikymmenenä korkoihin ja velanottoon. Nollakorot normalisoivat velanoton, ja nyt kun rahalla taas on hinta, moni kokee tulleensa huijatuksi. Pankit kyllä yrittivät muistutella korkojen nousuvarasta suhteessa omaan talouteen, mutta sitä ei haluttu kuulla ja yhteiskunnan piti tehdä tiukempaa sääntelyä, jotta ylivelkaantuminen ei johda katastrofeihin. Nyt puolestaan voi tuntua, että lainaa ei oikein tahdo saada millään, kun rahoittajat vaativat riittävää omarahoitusosuutta velan rinnalle. 

Olimme tottuneet poikkeustilaan ja alkaneet pitää sitä normaalina. Halpa sähkö, halpa raha ja jatkuvasti kasvava kulutus oli rakennettu järjestelmän päälle, joka toimi vain niin kauan kuin mikään ei mennyt pieleen. Kun todellisuus pandemian ja sodan myötä muistutti kansantalouden realiteeteista, reaktio ei ollut sopeutuminen vaan närkästys.

Tämä näkyy arjessa yllättävän laajasti myös muualla. Palvelun pitäisi olla nopea, laadukas ja lähes ilmainen. Työntekijän palkka, riskit, investoinnit tai huoltovarmuus jäävät taustalle. Hinta nähdään ahneutena, ei kustannusten ja vastuullisen toiminnan lopputuloksena. Samaan aikaan vaadimme varmaa sähköä, toimivia teitä, laadukasta asumista ja vakaata yhteiskuntaa. Ja valtiota apuun, kun oma kulutus ylittää taloutemme kantokyvyn.

Markkinahinta ei ole vihollinen, vaan viesti. Se kertoo, että joku maksaa jostain oikeasti – nyt tai myöhemmin. Jos emme maksa rahalla, maksamme velalla, ympäristöllä tai tulevien sukupolvien hyvinvoinnilla. Ilmaista lounasta ei ole, vaikka pörssisähkön alimmat tuntihinnat välillä siltä tuntuivatkin.Ehkä suurin ongelma ei ole pörssisähkö tai markkinakorot, vaan se, että ne paljastivat jotakin epämiellyttävää meistä: olimme tottuneet elämään yli varojemme niin valtiona, kuntana kuin yksityishenkilöinä. Nyt on taas aika kantaa vastuuta niin itsestä kuin yhteiskunnasta, yhdessä. 

Auli Halosen mielipidekirjoitus Kainuun Sanomissa.