Keskustelun tapa on yhteiskunnallinen kysymys

Yhteiskunnat eivät pysy koossa vain lakien ja instituutioiden varassa. Ne pysyvät koossa siksi,
että ihmiset hyväksyvät yhteiset pelisäännöt myös silloin, kun ovat eri mieltä. Suomessa
tähän on kuulunut ajatus siitä, että asioista voidaan kiistellä jyrkästikin ilman, että toista
ihmistä tarvitsee alentaa. Tämä ei ole ollut sivuseikka, vaan osa luottamusta, jonka varaan
päätöksenteko ja arki ovat rakentuneet.

Viime vuosina julkinen keskustelu on kuitenkin muuttunut tavalla, jota ei voi ohittaa
yksittäisinä ylilyönteinä. Huomio kiinnittyy yhä useammin siihen, kuka puhuu, ei siihen mitä
sanotaan. Henkilöön käyvä vihjailu, vähättely ja kärjistäminen ovat alkaneet näyttäytyä
hyväksyttävinä keinoina erimielisyyden käsittelyssä.

Tällä on seurauksia. Keskustelun tapa ei jää eduskuntaan tai sosiaaliseen mediaan, vaan
siirtyy työyhteisöihin, kouluihin ja koteihin. Työpaikoilla se näkyy varovaisuutena ja
vaikenemisena. Kouluissa se näkyy siinä, millaiseksi erilaisuus ja erimielisyys ymmärretään.
Nuoret oppivat ennen kaikkea aikuisten esimerkeistä.
Jos tätä kehitystä ei pysäytetä, se alkaa nakertamaan luottamusta. Eri mieltä olemisesta tulee
helpommin vastakkainasettelua kuin vuorovaikutusta ja yhteisten ratkaisujen etsiminen
vaikeutuu.

Useimmat meistä on kasvatettu puhumaan toisille kunnioittavasti. Vanhemmille, opettajille ja
esihenkilöille ei puhuta miten tahansa. Mutta mitä tapahtuu, kun julkisessa keskustelussa
nämä rajat hämärtyvät? Jos seuraamme, miten päättäjät puhuvat toisilleen, voiko sama tapa
siirtyä kouluun, työpaikalle tai naapurin kohtaamiseen?
Tämä asettaa erityisen vastuun kansanedustajille ja muille näkyvissä asemissa toimiville. Mitä
enemmän näkyvyyttä ja valtaa ihmisellä on, sitä laajemmalle hänen tapansa puhua leviää.
Kyse ei ole sananvapauden rajoittamisesta, vaan siitä miten erimielisyys kohdataan. Vahva
näkemys ei tarvitse tuekseen toisen ihmisen mollaamista.

Yhteiskunnallisessa keskustelussa ei riitä, että osoitetaan, miksi toinen on väärässä. Vastuu
on myös siinä, että esitetään, mikä olisi parempi ratkaisu tilalle ja tämä koskee meitä kaikkia.
Eduskuntavaalien lähestyessä keskustelun tapa nousee entistä merkityksellisemmäksi. On
perusteltua odottaa, että julkinen keskustelu keskittyy asioihin, ei ihmisten leimaamiseen.
Kunnioitus ei ole mielipide ja ilman sitä ei synny rakentavaa keskustelua.

Sami Mähönen
Sotkamon kunnanvaltuutettu ja kunnanhallituksen jäsen (KOK)