Siirry sisältöön
Kokoomusfoorumille
Liity jäseneksi

Kainuun Kokoomus

  • Tervetuloa
  • Ajankohtaista
  • Kuntavaikuttaminen
  • MeistäLaajenna
    • Aluevaltuusto
    • Maakuntavaltuusto
  • Tapahtumat
  • Vaalit
  • Podcast
  • Ota yhteyttäLaajenna
    • Piirihallitus
    • Piiritoimisto
    • Aluevaltuusto
    • Maakuntavaltuusto
Kainuun Kokoomus
Yleinen

Nykykunta on sivistyskunta

24.2.202524.2.2025

Hyvinvointialueiden muodostumisen myötä kuntien pakolliset tehtävät vähenivät rajusti. Lakisääteisiksi ja näin ollen valtion eniten rahoittamiksi kunnan tehtäviksi jäivät varhaiskasvatus ja perusopetus. Lisäksi kunnat toki järjestävät ja rahoittavat paljon kaikkea muutakin, mutta niiden tehtävien järjestäminen ja resurssointi on harkinnanvaraista, vaikka usein kuuleekin politiikan tai alan toimijoiden suulla muuta perusteltavan. Välillä keskustelu jopa riistäytyy pois kunnan tärkeimmästä tehtävästä: asukkaiden hyvinvoinnin takaamisesta.

Vaalien alla ehdokkaiden on tapana lupailla kaikkea hyvää omille äänestäjilleen. Minä en lupaisi muuta kuin sen, että lakisääteisistä palveluista pidetään parasta huolta. Oppimisen tuen uudistus vaatii keskittymistä perusopetuksen kehittämiseen ja riittävä varhainen tuki auttaa perhettä tehokkaimmin. Silti perusopetuksen ja varhaiskasvatuksenkin toimipisteverkkoa joudutaan tarkastelemaan lasten määrän rajun vähenemisen seurauksena. Tarkastelua on hyvä tehdä johdonmukaisesti ja harkiten, niin ettei jouduta hätäratkaisuihin valtionosuuksien tiputtua.

Onneksi Kajaanin tulevaisuus investointien valossa näyttää positiiviselta, ja meillä riittää edelleen peruspalvelujen käyttäjiä. Rakennukset ovat jo pääosin hyvässä kunnossa. Onkin äärimmäisen tärkeää, että pidämme myös huolen, että meidän lapsiamme ja nuoriamme kasvattavat ja opettavat koulutetut ja kelpoiset henkilöt. Yhtään lasta ei riitä hukattavaksi. Vaalimalla kunnan peruspalvelujen laatua pidämme huolen kunnan asukkaiden hyvinvoinnista ja takaamme hyvä elämänpolun jokaiselle vielä syntymättömällekin uudelle kajaanilaiselle.

Auli Halonen

kuntavaaliehdokas, kok.

rehtori

Avainsanat: #Auli Halonen#Kajaanin Kokoomus#Kokoomus#kuntavaalit

Artikkelien selaus

Edellinen Edellinen
Podcast jakso 25: Hyvinvointialue ja yrittäjyys
SeuraavaJatka
Älypuhelin on vaarallinen

Kokoomus.fi uutisia

  • Kokoomuksen eduskuntaryhmä hakee palvelukseensa sosiaali- ja terveyspoliittista asiantuntijaa
  • Hallitus tukee hyvinvointialueita onnistumaan tehtävässään – luvassa uusia keinoja erilaisten alueiden tukemiseen
  • Opposition hallituskritiikissä ei ole pohjaa eikä johdonmukaisuutta
  • Petteri Orpon puhe puoluevaltuustossa 7.6.2025
  • Velkahuoli heräsi keskustalla ja SDP:llä vasta, kun valta vaihtui

Verkkouutiset.fi

  • Ranskan mukaan Britannia ei tee tarpeeksi – venesiirtolaisten vyöry kiristää maiden välejä
  • Tässä tilanteessa Venäjä saattaisi iskeä Baltiaan
  • SDP valmistautuu miljardileikkauksiin – kokoomus vaatii kohteita julki
  • EU iskee halpaan verkkokrääsään – ”Kyse on terveydestä ja työpaikoista”
  • Torjuntadronet pudottavat videolla hyökkääjän lennokit

Seuraa meitä

Facebook

© 2025 Kainuun Kokoomus

Vieritä ylös
  • Tervetuloa
  • Ajankohtaista
  • Kuntavaikuttaminen
  • Meistä
    • Aluevaltuusto
    • Maakuntavaltuusto
  • Tapahtumat
  • Vaalit
  • Podcast
  • Ota yhteyttä
    • Piirihallitus
    • Piiritoimisto
    • Aluevaltuusto
    • Maakuntavaltuusto
Haku