Sotkamon Kokoomukselle raikkaita tuulia – Kari Sirviölle huomionosoitus
Sotkamon Kokoomus piti syyskokouksensa torstaina 26.11. Kokouksessa valittiin hallitukseen puheenjohtajana jatkava Unto Väisänen, varapuheenjohtajaksi Outi Penttinen, sihteeriksi ja rahastonhoitajaksi Sami Mähönen sekä muiksi jäseniksi Merja Korhonen, Hanna Kuvaja, Vesa-Pekka Sarparanta, Kari Sirviö, Esa Suutari ja Pentti Vihanto.
Syyskokouksen alussa
Kari Sirviölle luovutettiin Kokoomuksen Kultainen Leijona -kunniamerkki tunnustuksena pitkäaikaisesta ja ansioituneesta toiminnasta kunnallisissa luottamustehtävissä ja paikallisyhdistystoiminnassa. Kokoomuksen Kultainen Leijona on puolueen korkein kunniamerkki ja niitä myönnetään vuosittain muutamia pitkistä urista Kokoomuksen tehtävissä.
Syyskokouksen ajankohtaisin asia oli kevään 2021 kuntavaalit ja ehdokashankinta. Kokous totesi jäsenmäärän jatkaneen kasvua ja ehdokashankinnan olevan hyvässä vauhdissa. Ehdolla on jo kuusi kokonaan uutta ehdokasta.
Sotkamon Kokoomus haluaa vaikuttaa ja työskennellä jatkossa aktiivisemmin ja läpinäkyvämmin sotkamolaisten hyväksi yhdessä muiden puolueiden kanssa. Kaikkien mielipiteiden kuuntelu ja jokaisen näkökulman huomioonottaminen todettiin olevan päätöksen teon kulmakiviä.
Kokouksessa käytiin myös läpi yhdessä työstettyjä vaaliteemoja. Kokoomus haluaa, että Sotkamo tarjoaa kaikenikäisille laadukkaat ja kustannustehokkaat palvelut sekä turvallisen, viihtyisän, luovan ja aktiivisen ympäristön. Hyvinvoinnin ja verotulojen kasvun vauhdittamiseksi tulee panostaa yritysten toimintaedellytysten parantamiseen, matkailun investointien edistämiseen, luonnonvaroja hyödyntäviin elinkeinoihin ja työvoiman saannin varmistamiseen. Monipuolisen liikkuminen mahdollistetaan muun muassa varmistamalla ainutlaatuisen huippu-urheilun toimintaympäristön kehittyminen.
Kokous totesi, että Sotkamossa on löydettävä vaikuttavimmat toimenpiteet, joista jokainen sotkamolainen hyötyy. Päätökset on valmisteltava huolellisesti ja niiden pitää perustua faktoihin. Sotkamolla on hyvät edellytykset jatkaa kehittymistä, kun tehdään avointa yhteistyötä ja pysytään asiassa.
Kuva: Pentti Vihanto