Miariikka Tervonen: Kehittyvä Kajaani menestyy
Rohkeasti ja ennakkoluulottomasti kehittyvä Kajaani menestyy. Oli ilo lukea Kainuun Sanomista (ma 26.4.), että kaupunginhallitus pohtii rohkeasti Kajaanin kehittämistä. Tämän hetken trenditermit ovat vetovoima, pitovoima ja elinvoima. Niihin pitää myös Kajaanin keskittyä. Vaikka Kajaanin tilinpäätöksen lukemat edellyttävät sopeuttamisohjelmia, emme saa säästää itseämme hengiltä. Rinnalla pitää tehdä investointeja, joilla lisätään vetovoimaa, pitovoimaa ja elinvoimaa.
Lehtijutun mukaan suunnitelmissa on hanke tai yhteistyöryhmä kehittämään kaupungin ydinkeskustan viihtyisyyttä. Toivottavasti koko työtä ei aloiteta alusta, vaan hyödynnetään aikaisemmat, jo olemassa olevat suunnitelmat. Niiden pohjalta on uudistettu onnistuneesti jokilaaksoa sekä Kauppakadun kaksi korttelia. Tällöin toimi kaupunkikeskustan kehittämisen seurantaryhmä, jossa oli edustajat niin yrityksistä, asukkaista kuin kiinteistönomistajista. Seuraava kehittämiskohde näiden suunnitelmien mukaan olisi Kauppatori. Suunnitelmissa Kauppatorin alle on suunniteltu parkkihalli, torin kansi nostettaisiin ympäröivien katujen tasolle ja nykyisen grillin ja parkkipaikan kohdalle mahdollistettaisiin asuin- ja liikekiinteistö.
Suunnitelmat ovat valmiit, pienellä päivityksellä voidaan ryhtyä toimeen. Ei suunnitella hyviä ideoita unohduksiin. Kun kaupunki itse uskoo kaupunkikeskustaan ja investoi, niin se kiihdyttää myös yksityisiä investointeja. Nyt pitää vain tehdä rohkeita päätöksiä ja toteuttaa – ei pelkästään suunnitella.
Miariikka Tervonen
yrittäjä
kuntavaaliehdokas (kok.)