Siirry sisältöön
Kokoomusfoorumille
Liity jäseneksi

Kainuun Kokoomus

  • Tervetuloa
  • Ajankohtaista
  • Kuntavaikuttaminen
  • MeistäLaajenna
    • Aluevaltuusto
    • Maakuntavaltuusto
  • Tapahtumat
  • Vaalit
  • Podcast
  • Ota yhteyttäLaajenna
    • Piirihallitus
    • Piiritoimisto
    • Aluevaltuusto
    • Maakuntavaltuusto
Kainuun Kokoomus
Kannanotot

UUSI VALTUUSTOKAUSI KÄYNNISTYI KUHMOSSA – POLIITTISTA KULTTUURIA KEHITETTÄVÄ!

25.8.2021

Uuden valtuustokauden alku on vaatinut melkoista ennakkoponnistelua. Lievää painostusta käyttäen saatiin kaupungin elinten paikkajako muistuttamaan käytyjen kuntavaalien tulosta. Neuvottelutulos on kuitenkin tyydyttävä.

Liian moni kuhmolainen jättää äänestämättä vaali vaalin jälkeen. Tästä ei voi syyttää mitään poliittista ryhmää. Vaihtoehtoja, yhteiskunnallisen vaikuttamisen sävyjä, kuhmolaiselle äänestäjälle on kyllä tarjolla.

Kuhmon Kokoomus uskoo, että kaupunkimme kehittämisen kannalta on välttämätöntä, että kaikki poliittiset ryhmät saadaan mukaan työhön. Kaikkia perusteltuja näkemyksiä on syytä kuunnella ja ottaa ne huomioon.
Antamalla vaalituloksen näkyä myös sen perusteella tehtävissä valinnoissa luottamushenkilöpaikoille, tunnustetaan jokaisen äänestäjän, jokaisen kuhmolaisen näkemyksen merkitys. Nyt jäsenmäärät päättävissä elimissä noudattelevat aika tarkoin äänestäjien tahtoa. Puheenjohtajuuksien jakaminen sen sijaan vaatii vielä paljon opettelemista ja myös luutuneen kuhmolaisen poliittisen kulttuurin uudistamista kuntademokratiaa kunnioittaen. Seuraavien kuntavaalien yhteydessä onnistutaan ehkä siinäkin.

Myönteiset tuulet puhaltavat tällä hetkellä maamme taloudessa. Meidän on nyt valtuustotyössä paneuduttava siihen, että Kuhmoonkin saadaan puhaltamaan ne toimeliaisuuden, yritteliäisyyden ja henkisen kasvun tuulet, joilla kotikaupungillemme luodaan menestyksen edellytykset tuleville vuosille ja vuosikymmenille.
Kuhmon Kokoomus on valmis rakentavaan yhteistyöhön, tosiasioihin pitäytyvällä pohjalla.

Matti-Jussi Pollari
Puheenjohtaja
Kuhmon Kokoomus ry.

Avainsanat: #Kuhmo#Matti-Jussi Pollari#Valtuusto

Artikkelien selaus

Edellinen Edellinen
Kajaanin Kokoomuksen valtuustoryhmä järjestäytyi ja valitsi tekijät luottamuspaikkoihin
SeuraavaJatka
Kainuun Kokoomus nimesi aluevaaliehdokkaita

Kokoomus.fi uutisia

  • Pia Kauma: Sdp:n kaavailemat massiiviset veronkorotukset heikentäisivät entisestään ihmisten kykyä selviytyä arjen kustannuksista
  • Ministeri Talvitie haluaa eroon peruskoulun tasapäistämisestä: Tulevaisuuden luokkahuoneessa jokainen saa edetä kykyjensä mukaan 
  • Kokoomuksen eduskuntaryhmä: Suomen on voitava itse päättää, ketä Suomeen tulee
  • Kokoomuksen Valtonen: Tyttöjä ei tule peittää Suomessa
  • Kokoomuksen puoluevaltuusto käsitteli 232 puoluekokousaloitetta 

Verkkouutiset.fi

  • Pitäisikö ratikoiden väriä vaihtaa? Nyt sitä kysytään kaupunkilaisilta
  • Karhunmetsästyksessä käytettiin lähes kaikki poikkeusluvat
  • Karhun epäillään tappaneen kaksi ihmistä
  • Kalifornian miljardöörivero kaatumassa
  • Tulkkaus- ja käännöskulut rikosasioissa kasvoivat 129 prosenttia

Seuraa meitä

Facebook

© 2026 Kainuun Kokoomus

Vieritä ylös
  • Tervetuloa
  • Ajankohtaista
  • Kuntavaikuttaminen
  • Meistä
    • Aluevaltuusto
    • Maakuntavaltuusto
  • Tapahtumat
  • Vaalit
  • Podcast
  • Ota yhteyttä
    • Piirihallitus
    • Piiritoimisto
    • Aluevaltuusto
    • Maakuntavaltuusto
Haku