Siirry sisältöön
Kokoomusfoorumille
Liity jäseneksi

Kainuun Kokoomus

  • Tervetuloa
  • Ajankohtaista
  • Kuntavaikuttaminen
  • MeistäLaajenna
    • Aluevaltuusto
    • Maakuntavaltuusto
  • Tapahtumat
  • Vaalit
  • Podcast
  • Ota yhteyttäLaajenna
    • Piirihallitus
    • Piiritoimisto
    • Aluevaltuusto
    • Maakuntavaltuusto
Kainuun Kokoomus
Yleinen

Kajaanista Suomen datatalouden pääkaupunki ja edelläkävijä

25.2.202525.2.2025

Kajaani tunnetaan pitkistä perinteistä teollisuuden, koulutuksen ja kulttuurin saralta. Viime vuosikymmeninä kaupunki on uudistunut ja etsinyt uusia kasvun mahdollisuuksia. Nyt Kajaanilla on käsissään ainutlaatuinen tilaisuus nostaa itsensä Suomen merkittävimmäksi datatalouden keskukseksi – kiitos pitkäjänteisen ja tavoitteellisen työn.

Konesali-investoinnit, joita alueelle suunnitellaan ja on viime aikoina suunnattu, antavat vahvan sysäyksen kaupungin elinvoiman ja kilpailukyvyn kasvulle. Investoinnit tuovat alueelle työtä rakennusvaiheessa sekä toiminnan käynnistyttyä. Samalla avautuu erityinen mahdollisuus innovoida sekä rakentaa uutta yritystoimintaa.

Kajaani elinvoiman arvoketjussa

Toimialat voidaan luokitella perus-, jalostus-, palvelu- ja asiakaslähtöisiin-, osaamisintensiivisiin sekä huipputeknologian ja strategisten ratkaisujen toimialoihin. Kajaanin elinvoimakehitys on viime aikoina kohdistunut arvoketjun loppupäähän, korkean lisäarvon kohteisiin.

Kajaanin sijainti keskellä Suomea on datatalouden aikakaudella selkeä vahvuus. Kaupungissamme on vakaat olosuhteet konesalitoiminnalle. Uusiutuvan sekä toimitusvarman energian saatavuus tekee toiminnasta kestävää. Kajaanin pitkäjänteinen panostus osaajien koulutukseen sekä alueen saavutettavuuteen ovat merkittäviä tekijöitä. Nämä tekijät ovat merkityksellisiä tulevaisuudessakin ja niiden eteen on tehtävä aktiivista työtä. Kajaani voi kehittyä oikeilla toimenpiteillä tulevaisuudessa datatalouden keskittymäksi, mikä vahvistaa kaupungin asemaa arvoketjun huipulla. Kehityksen myötä Kajaanista voi tulla kaupunki, joka ratkaisee globaaleja haasteita paikallisiin vahvuuksiin nojaten.

Mitä uutta yritystoimintaa voimme kehittää Kajaaniin konesalibuumin yhteydessä?

Mielestäni nyt Kajaanin on tunnistettava mahdollisuudet strategisissa investoinneissa, innovaatiotoiminnassa, elinkeinoelämän eri toimijoiden välisessä yhteistyössä sekä uusien yritysten syntyä tukevissa rakenteissa.

Meidän on varmistettava Kajaanin Ammattikorkeakoulun kyvykkyys rakentaa yhteistyötä konesalitoimijoiden sekä muiden korkean teknologian yritysten ja tutkimuslaitosten kanssa. Tämä ei ainoastaan tue konesalitoimialan kasvua, vaan tekee kaupungista entistä houkuttelevamman osaajille, yrityksille ja uusille investoinneille. Meidän on varmistettava puhtaan sähkön saatavuus, liikenneyhteydet ja kiertotalouden toimintaedellytykset.

Meidän on mahdollistettava uuden yritystoiminnan synty kaupunkiimme panostamalla rohkeasti innovaatiotoimintaan ja yritysten syntyä tukeviin rakenteisiin. Ehdotankin pohdittavaksi innovaatiohautomon käynnistämistä, jonka kautta saamme vauhditettua konesali-investointien tuomaa positiivista elinvoimakehitystä uutena yritystoimintana ja kaupungin kansainvälistymisenä.

On myös tärkeää, että Kajaani viestii vahvuuksistaan aktiivisesti kansallisesti ja kansainvälisesti. Kajaani voi olla kokoaan suurempi toimija datatalouden kentällä. Nyt on aika ottaa tämä mahdollisuus vastaan, ajatella isosti ja näyttää, että Kajaani on valmis ottamaan askeleen kohti korkeaa lisäarvoa tuovien toimialojen edelläkävijäkaupungiksi.

Kari Hyvönen,

Kirjoittaja on kajaanilainen kunta- ja aluevaaliehdokas (kok.)

Artikkelien selaus

Edellinen Edellinen
Omaishoito ansaitsee oman suunnitelmansa Kainuun hyvinvointialueella
SeuraavaJatka
Liikuntavalistusta on pakko tehdä – aikuisille

Kokoomus.fi uutisia

  • Hallitus tukee hyvinvointialueita onnistumaan tehtävässään – luvassa uusia keinoja erilaisten alueiden tukemiseen
  • Opposition hallituskritiikissä ei ole pohjaa eikä johdonmukaisuutta
  • Petteri Orpon puhe puoluevaltuustossa 7.6.2025
  • Velkahuoli heräsi keskustalla ja SDP:llä vasta, kun valta vaihtui
  • Yksityinen ja julkinen rinnakkain – Varhaiskasvatuksen palveluseteli lisää perheiden valinnanvapautta 

Verkkouutiset.fi

  • Kuljetusalalla varovaisia merkkejä talouden piristymisestä
  • USA:n F-22 Raptor -ykköshävittäjiä lennetään kohti Lähi-itää
  • Elina Valtonen IS:lle: Näistä syistä emme ole rauhanajassakaan
  • Sopivana pidetty hintaraja mökille on muuttunut
  • EK ehdottaa toimeentulotuen ja asumistuen yhdistämistä

Seuraa meitä

Facebook

© 2025 Kainuun Kokoomus

Vieritä ylös
  • Tervetuloa
  • Ajankohtaista
  • Kuntavaikuttaminen
  • Meistä
    • Aluevaltuusto
    • Maakuntavaltuusto
  • Tapahtumat
  • Vaalit
  • Podcast
  • Ota yhteyttä
    • Piirihallitus
    • Piiritoimisto
    • Aluevaltuusto
    • Maakuntavaltuusto
Haku