Siirry sisältöön
Kokoomusfoorumille
Liity jäseneksi

Kainuun Kokoomus

  • Tervetuloa
  • Ajankohtaista
  • Kuntavaikuttaminen
  • MeistäLaajenna
    • Aluevaltuusto
    • Maakuntavaltuusto
  • Tapahtumat
  • Vaalit
  • Podcast
  • Ota yhteyttäLaajenna
    • Piirihallitus
    • Piiritoimisto
    • Aluevaltuusto
    • Maakuntavaltuusto
Kainuun Kokoomus
Yleinen

Kajaanin on vahvistettava koulutuspoliittista ohjaustaan

28.2.202528.2.2025

Meillä on Kajaanissa hienoja kouluja! Pieni, mutta ketterä ammattikorkeakoulumme sijoittuu kansallisessa vertailussa kärkisijoille vuosi toisensa jälkeen. Toisella asteella monipuolinen ammattiopisto ja lukio tarjoavat nuorillemme mahdollisuuksia melkeinpä mihin vaan.

Näköpiirissä on kuitenkin haasteita pienenevien ikäluokkien ja toisaalta rahoituksen niukkuuden vuoksi. Vähenevä lasten ja nuorten määrä vaikuttaa tällä hetkellä lähinnä varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen järjestämiseen, mutta vuosikymmenen vaihteessa kehitys näkyy merkittävästi myös toisella asteella ja pian sen jälkeen myös ammattikorkeakoulussa. Tämän lisäksi tutkintokohtainen rahoitus on ammattikorkeakouluissa pienentynyt läpi 2000-luvun ja lisäksi hallitusohjelman tavoite koulutustason nostamisesta syönee jatkossa rahoitusta ammatilliselta koulutukselta. Meidän on jatkossa tuotettava pienenevällä rahoituksella ja vähenevällä väestöllä osaavaa työvoimaa maakunnan elinkeinoelämän ja julkisen sektorin tarpeisiin.

Yhtälöä ei voi jättää pelkästään koulujemme ongelmaksi, vaan sen ratkaisuun tarvitaan näkemystä niin elinkeinoelämältä kuin Kajaanin kaupungilta omistajana, unohtamatta maakunnallista strategiatyötä tekevää Kainuun Liittoa. Kajaanin kaupungin tulee kehittää koulutuspoliittista ohjaustaan suunnitelmallisesti siten, että kärkitoimialoillamme riittää tekijöitä myös tulevaisuudessa. Oppilaitosten yhteistyön kehittämisellä on tässä erityisen suuri rooli. Opiskelijapolut ammatilliselta toiselta asteelta ammattikorkeakouluun tuottavat meille osaajia, joita täällä tarvitaan. Meidän tulee myös vahvistaa elinkeinoelämän edustusta ammattikorkeakoulun hallituksessa ja koulutusliikelaitoksen johtokunnassa, jotta paikallisten yritysten tarpeet tulevat riittävästi kuulluiksi. Ammatillisen koulutuksen niukkenevat resurssit on kohdennettava suunnitelmallisesti vastaamaan kotiseutumme tarpeita nyt ja tulevaisuudessa. Pidetään yhdessä huolta siitä, että koulutus on myös jatkossa kainuulaisen hyvinvoinnin kulmakivi!

Markus Leinonen

Kajaanin kokoomus ry:n pj.

Kunta- ja aluevaaliehdokas

Artikkelien selaus

Edellinen Edellinen
Liikuntavalistusta on pakko tehdä – aikuisille
SeuraavaJatka
Kainuun hyvinvointialueen tulevaisuus on omissa käsissä

Kokoomus.fi uutisia

  • Suomalaisten huoleen on vastattu – ”Vahvistamme omaa puolustustamme ja syvennämme Nato-yhteistyötä”
  • Työelämän uudistuksia ja reilumpaa kilpailua – työministeri Marttinen työelämäverkoston tapaamisessa
  • Mikä on velkajarru ja miksi se tarvitaan?
  • Arto Satonen: Jos mitään ei uskalleta muuttaa, niin suunta ei käänny
  • Kokoomus kiittää historiallisesta päätöksestä – ”Velkajarru turvaa hyvinvoinnin tuleville sukupolville”

Verkkouutiset.fi

  • USA:n hallinnon sulku vaikuttaa jo Ukrainan ja Nato-maiden asetoimituksiin
  • KSML: Yksi seikka palokuolemissa kiinnitti poliisin huomion – pieni korjaus voi pelastaa henkiä
  • Sulkeutuuko motti? Venäläisten eteneminen hidastui
  • Venäjä teki Ukrainaan sijoittuvan räiskintäpelin: Kukaan ei pelaa sitä
  • Nuorisotutkija kattaisi leikkipuistot lasten suojelemiseksi jäältä ja auringolta

Seuraa meitä

Facebook

© 2025 Kainuun Kokoomus

Vieritä ylös
  • Tervetuloa
  • Ajankohtaista
  • Kuntavaikuttaminen
  • Meistä
    • Aluevaltuusto
    • Maakuntavaltuusto
  • Tapahtumat
  • Vaalit
  • Podcast
  • Ota yhteyttä
    • Piirihallitus
    • Piiritoimisto
    • Aluevaltuusto
    • Maakuntavaltuusto
Haku