Matti Heikkinen: Julkinen talous on väline parempaan tulevaisuuteen
Suomen julkisen talouden näkymät ovat ennätyksellisen heikot. Kuluttajien luottamus omaan talouteen on ennätyksellisen alhainen. Suomalaisten keskeinen varallisuus eli asunto-omaisuus on arvoltaan laskussa. Kuluttajien lisäksi myös suomalaisten yritysten suhdannenäkymät ovat heikentyneet kaikilla toimialoilla. Yritysten näkökulmasta kasvun esteenä on osaavan työvoiman saatavuus.
Julkisen talouden heikkojen näkymien vuoksi on erityisen tärkeää, että julkisia varoja käytetään tehokkaasti ja julkista taloutta ohjataan menokehyksellä. Lähtökohtana julkisessa taloudessa tulee olla pitkän aikavälin velkakestävyys. Ainoastaan vakaa ja hallittu velkasuhde varmistaa julkisen talouden kestävyyden pitkällä aikavälillä.
Viime vuosien kriisit ovat heikentäneet luottamusta julkisen talouden menokehykseen. Myös käynnissä oleva hyvinvointialueuudistus haastaa julkista taloutta. Mikäli hyvinvointialueet epäonnistuvat sosiaali- ja terveydenhuollon menojen kasvun hillinnässä, tulevien sukupolvien velkataakka kasvaa. Menokehys on tarpeen, sillä epäonnistuneella talouspolitiikalla voidaan aiheuttaa suurta tuhoa.
Julkinen talous on vain väline – se vie meidät suomalaiset sinne, minne haluamme. Se ei kuitenkaan korvaa meitä kuljettajana. Tulevissa eduskuntavaaleissa valitaan suunta Suomen tulevaisuudelle. Kun julkisesta taloudesta tehdään paremmin ennakoitavaa ja päätökset perustellaan selkeästi, takaa se turvallisen tulevaisuuden.
Riittävät ja realistiset määrärahat määrittävät myös poliittisen päätöksenteon rajoja. Rohkeutta on luopua vaalilupauksista tai hankkeista, jos julkinen talous ei yksinkertaisesti kestä menojen lisäystä. Taloustilanteen heikentyessä julkiset palvelut uhkaavat heikentyä – palvelut kun varmistetaan vain riittävillä verovaroilla. Tämän vuoksi jokaisen suomalaisen tulee voida omalla työllään tai yrittämisellä luoda hyvinvointia. Samalla on saatava julkinen talous tasapainoon.
Matti Heikkinen
eduskuntavaaliehdokas
Kajaani