Kajaanin Kokoomus: Kaicell – Työtä ja toimeentuloa Kainuuseen ympäristön ehdoilla

Julkaistu Sininen Liekki -lehdessä 23.10.2020 Kaicell-tehdashankkeesta käydään keskustelua miltei pelkästään ympäristön näkökannasta, vaikka se tarkoittaa paljon muutakin. Suunnitteluyhtiö Pöyry on tehnyt Kaicell Fibers Oy, Paltamon biojalostamosta kattavan, yli 300 sivuisen selvityksen ”Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 5.6.2018”, johon kannattaa tutustua. Kaikki teollinen toiminta aiheuttaa haittaa ympäristölle, eikä sitä tule vähätellä. Yleisökeskusteluissa ollaan erityisesti huolestuneita Oulujärven tilasta. Paltamon Biojalostamo…

Kajaanin Kokoomus: Kajaanin investoinnit kestävälle tasolle

Sote-palvelut poistuvat kaupungin budjetista ensi vuoden alusta alkaen. Tämä tekee Kajaanin talousnäkymistä erittäin haastavat. Budjetista poistuu puolet nykyisistä verotuloista ja kaksi kolmasosaa valtionosuuksista. Kuntaliiton, valtionvarainministeriön ja verohallinnon yhdessä tekemä 2023 tulosennuste Kajaanin kaupungille on synkkä. Ennusteen mukaan taloustilanne synkkenee edelleen. Vuosina 2023–3,1 M€, 2024–7,5 M€ ja 2025–8,5 M€. Tähän kehitykseen peilaten nykyinen 2,5 M€ sopeuttamisohjelma on täysin…

Kajaanin Kokoomus: kehitetään kaupungin ja liikelaitosten katuremonttien sekä tapahtumien aikataulutusta

Kajaanin Kokoomus: kehitetään kaupungin ja liikelaitosten katuremonttien sekä tapahtumien aikataulutusta

Kajaanin kaupunki ja liikelaitokset sekä monet yksityiset kehittävät ja korjaavat Kajaanin infraa. Monet remontit vaativat kaivaustöitä katualueilla. Tällä hetkellä kaikki remontit tehdään kukin omalla aikataulullaan ja usein sama katuosuus saatetaan avata ja katkaista liikenteeltä muutaman viikon välein eri tekijän toimesta. Kajaanin kokoomuksen valtuustoryhmä esittää, että tehdään Kajaanin kaupungille sähköinen järjestelmä, jonka avulla eri organisaatiot ja…

Kajaanin Kokoomus: Sivistystoimi yrittää sosialisoida päiväkotiyritysten liiketoimintaa

Kajaanin Kokoomus: Sivistystoimi yrittää sosialisoida päiväkotiyritysten liiketoimintaa

Kajaanin kaupunki on palkittu viime syksynä Kainuun Yrittäjien elinvoimakunta -palkinnolla. Kajaanin saavutti erinomaisen sijoituksen myös Suomen Yrittäjien kuntabarometrissa. Kaupungin elinvoimapalvelu tekee hyvää yhteistyötä yritysten kanssa. Kaupungin sivistystoimi toimii kuitenkin aivan päinvastoin. Sivistystoimi suunnittelee jälleen kerran esiopetuksen poistamista yrittäjävetoisilta päiväkodeilta. Tämä linjaus tehtiin yrittäjiltä salassa, keskustelematta yrittäjien kanssa. Päiväkotiyrittäjille tämä tarkoittaisi, että yksi ikäluokka poistuisi kokonaan….

Kajaanin Kokoomus: Suvi Karjalainen jatkaa puheenjohtajana

Kajaanin Kokoomus: Suvi Karjalainen jatkaa puheenjohtajana

Kajaanin Kokoomuksen syyskokous valitsi uuden hallituksen Suvi Karjalainen valittiin jatkamaan Kajaanin Kokoomuksen puheenjohtajana myös vuodeksi 2021. Hallituksen jäseniksi syyskokous valitsi Auli Halosen, Pauli Moilasen, Jukka Tikkasen, Akseli Leppäsen, Markus Leinosen ja Toivo Sistosen Syyskokouksessa palkittiin aktiivisia jäseniä. Vihreän Leijonamerkin saivat Anne Moilanen, Pauli Moilanen ja Akseli Leppänen (ei kuvassa) Kajaanin Kokoomus hakee kuntavaaleihin entistä suurempaa…

Kajaanin on vahvistettava koulutuspoliittista ohjaustaan

Kajaanin on vahvistettava koulutuspoliittista ohjaustaan

Meillä on Kajaanissa hienoja kouluja! Pieni, mutta ketterä ammattikorkeakoulumme sijoittuu kansallisessa vertailussa kärkisijoille vuosi toisensa jälkeen. Toisella asteella monipuolinen ammattiopisto ja lukio tarjoavat nuorillemme mahdollisuuksia melkeinpä mihin vaan. Näköpiirissä on kuitenkin haasteita pienenevien ikäluokkien ja toisaalta rahoituksen niukkuuden vuoksi. Vähenevä lasten ja nuorten määrä vaikuttaa tällä hetkellä lähinnä varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen järjestämiseen, mutta vuosikymmenen vaihteessa…

Kajaanin tapahtumastrategia kaipaa päivittämistä

Kajaanin tapahtumastrategia kaipaa päivittämistä

Kajaanin tapahtumakalenteria katsoessa olo on hieman kahtalainen. Toisaalta tulee hyvä mieli siitä, että kaupungissa on etenkin kesä- ja syysaikaan kohtalaisen vilkas ilmaistapahtumatarjonta, joka houkuttelee paikallista väkeä liikkeelle varsin mukavasti. Jopa niitä lapsiperheitä, jotka ovat kaupungille positiivisessa mielessä kultaakin kalliimpia.     Mutta vastaavasti kun kalenterista etsii oikeasti suuria matkailua synnyttäviä tapahtumia, ei tarjontaa voi isosti kehua….

Kajaanista Suomen datatalouden pääkaupunki ja edelläkävijä

Kajaanista Suomen datatalouden pääkaupunki ja edelläkävijä

Kajaani tunnetaan pitkistä perinteistä teollisuuden, koulutuksen ja kulttuurin saralta. Viime vuosikymmeninä kaupunki on uudistunut ja etsinyt uusia kasvun mahdollisuuksia. Nyt Kajaanilla on käsissään ainutlaatuinen tilaisuus nostaa itsensä Suomen merkittävimmäksi datatalouden keskukseksi – kiitos pitkäjänteisen ja tavoitteellisen työn. Konesali-investoinnit, joita alueelle suunnitellaan ja on viime aikoina suunnattu, antavat vahvan sysäyksen kaupungin elinvoiman ja kilpailukyvyn kasvulle. Investoinnit…

Kansanedustaja Janne Heikkinen Kajaanissa

Kansanedustaja Janne Heikkinen Kajaanissa

Kansanedustaja Janne Heikkinen vierailee Kajaanissa lauantaina 28.5.  Klo 11.00 ovat ovet avoinna Kainuun Kokoomuksen piiritoimistolla (Kauppakatu 36). Olet tervetullut keskustelemaan ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä. Saamme kuulla näkemyksiä  ja uutisia suoraan eduskunnasta kansanedustaja Janne Heikkiseltä.   Klo 13.00 Kokoomusnuoret valtaavat Kainuun Kokoomuksen piiritoimiston Luvassa on Pizzaa ja politiikkaa, jota tarjoilee kansanedustaja Janne Heikkinen. Kainuussa on varmasti paljon…

Katso täältä Kainuun Kokoomuksen ehdokkaat kunta- ja aluevaaleihin.

Katso täältä Kainuun Kokoomuksen ehdokkaat kunta- ja aluevaaleihin.

Kainuun Kokoomuksen kunta- ja aluevaaleissa olevat ehdokkaat löytyvät tästä alta nimilistana. Kuntavaaliohjelmaa pääset lukemaan: Kokoomuksen kuntavaaliohjelma 2025 – kokoomus.fi Lisätietoja ehdokkaista löytyy paikkakuntakohtaisesta ehdokasgalleriasta: Aluevaalit: Kainuu – kokoomus.fi Kuntavaalit: Hyrynsalmi: päivittyy pian Kajaani: Kajaani – kokoomus.fi Kuhmo: Kuhmo – kokoomus.fi Paltamo: Paltamo – kokoomus.fi Puolanka: päivittyy pian Sotkamo: Sotkamo – kokoomus.fi Suomussalmi: Suomussalmi – kokoomus.fi…

Sisällön loppu

Sisällön loppu