Miia Heikkinen ja Petri Pesonen: Ovatko 9.-luokkalaiset samalla viivalla peruskoulun jälkeen?

Miia Heikkinen ja Petri Pesonen: Ovatko 9.-luokkalaiset samalla viivalla peruskoulun jälkeen?

Muistatko, miltä tuntui tehdä päätös tulevan ammatin tai jatko-opintopaikan suhteen? Toisen asteen opintojen yhteishaku on tämän kevään osalta päättynyt pari viikkoa sitten. Suomussalmelaiset yhdeksäsluokkalaiset ovat joutuneet tekemään kuluvan kevään aikana isoja, loppuelämäänsä vaikuttavia päätöksiä. Mikäli suomussalmelainen nuori haluaa jäädä omalle kotipaikkakunnalle, on hänellä yksi vaihtoehto, lukiokoulutus. Jos nuori ei koe lukio-opintoja omakseen, on hänen muutettava…

Millainen sinun torstaisi on?

Millainen sinun torstaisi on?

Torstai on tunnetusti toivoa täynnä. Tänä torstaisena aamuna auringon kanssa noustessa ja kävellessä pohdin kuitenkin, että pitääkö tämä enää paikkansa. Vaalipuheita tai vaikka tämän palstan mielipidekirjoituksia lukiessa toivon sanoma jää puuttumaan. Moni puolue tai ehdokas lietsoo pelkoa tai uhkakuvia ihan keksityillä asioilla. Tosiasiat kuitenkin puhuvat eri kieltä. Kainuun hyvinvointialue on jo ensimmäisten joukossa tehnyt ylijäämäisen…

Mistä luovutaan Kainuun hyvinvointialueella?

Mistä luovutaan Kainuun hyvinvointialueella?

Kainuun hyvinvointialueen tulevalla valtuustokaudella luottamushenkilöt joutuvat vastaamaan yhä uudelleen samaan kysymykseen: mistä luovutaan? Kainuun hyvinvointialueen taseeseen on kertynyt useita kymmeniä miljoonia euroja alijäämiä. Jokaisen äänestäjän kannattaakin kysyä ehdokkailta, mistä he ovat valmiita luopumaan sen sijaan, että uskoo vaalilupauksiin vaikkapa lyhyemmistä työviikoista. Vaikka väestö Kainuussa vähenee, ikääntyvän ja yhä pidempään elävän väestön palvelutarpeet eivät vähene. Palvelujen…

Mitä ovat sote-palveluiden kipukohdat?

Mitä ovat sote-palveluiden kipukohdat?

On usein sanottu, että sivistyksen mitta on se, miten yhteiskunta kohtelee kaikkein heikoimmassa asemassa olevia. Hyvinvointialueiden johtajat ovat Suomessa tehneet ehdotuksia (HS 21.9.2024), mistä Suomessa voitaisiin luopua. Johtajat ehdottivat mm. henkilöstömitoituksista luopumista, erikoissairaanhoidon palvelujen rajaamista ja hoitotakuusta luopumista, kouluterveydenhuollon tarkastusten rajaamista sekä sosionomien nykyistä laajempaa työpanosta sosiaalityössä. Hyvinvointialueiden johtajien kommentit kertovat suoraan sote-palveluiden kipukohdista Suomessa….

Nykykunta on sivistyskunta

Nykykunta on sivistyskunta

Hyvinvointialueiden muodostumisen myötä kuntien pakolliset tehtävät vähenivät rajusti. Lakisääteisiksi ja näin ollen valtion eniten rahoittamiksi kunnan tehtäviksi jäivät varhaiskasvatus ja perusopetus. Lisäksi kunnat toki järjestävät ja rahoittavat paljon kaikkea muutakin, mutta niiden tehtävien järjestäminen ja resurssointi on harkinnanvaraista, vaikka usein kuuleekin politiikan tai alan toimijoiden suulla muuta perusteltavan. Välillä keskustelu jopa riistäytyy pois kunnan tärkeimmästä…

Oikeudenmukaisuus ei ole tunne, vaan tapa toimia

Oikeudenmukaisuus ei ole tunne, vaan tapa toimia

Kunnan taloudessa oikeudenmukaisuus ei tarkoita tasajakoa, vaan resurssien kohdentamista todellisten tarpeiden mukaan. Lapsiperheet tarvitsevat varhaiskasvatusta, koulua ja muita arkea tukevia palveluita. Ikäihmisillä on oikeus mielekkääseen arkeen ja toimintakykyä ylläpitäviin ratkaisuihin. He ovat voimavara, eivät taakka. Mutta oikeudenmukaisuus ei ole vain resurssien jakamista. Se on myös avoimuutta, jotta kuntalaiset tietävät, mitä tehdään ja miksi. Se on…

Omaishoito ansaitsee oman suunnitelmansa Kainuun hyvinvointialueella

Omaishoito ansaitsee oman suunnitelmansa Kainuun hyvinvointialueella

Yleisesti voidaan ajatella, että todennäköisesti jokainen ihminen on omaishoitaja jossakin elämänsä vaiheessa. Jos et ole vielä ollut omaishoitaja, sinusta todennäköisesti tulee omaishoitaja tai tarvitset itse omaishoitajaa. Tämän takia omaishoidon kehittäminen on aina ajankohtaista. Omaishoidon tuki on lakisääteinen ja määrärahasidonnainen sosiaalipalvelu. Tällöin laki ei takaa omaishoitajalle subjektiivista oikeutta omaishoidontukeen, vaan riittämätön määräraha voi olla peruste hakemuksen…

Opetuksesta on jo leikattu, olisiko aika leikata hallinnosta?

Opetuksesta on jo leikattu, olisiko aika leikata hallinnosta?

Kajaanissa toisen asteen koulutus on yhtiöitetty siten, että ammatillinen koulutus (KAO) ja Kajaanin lukio ovat saman liikelaitoksen alla. Tämä tarkoittaa sitä, että on koulutusliikelaitos, jolla on oma johtajansa ja muutama työntekijä. Sen alla on Kajaanin lukio ja Kainuun ammattiopisto. Molemmilla kouluilla on oma rehtori ja hallintonsa sen alla. Tämä hallintorakenne on peruja 2005 luodun Kainuun…

Petri Pesonen: Historialliset vaalit

Historialliset vaalit Kuntavaalit käydään huhtikuun 18. päivä poikkeuksellisissa olosuhteissa. On epätodennäköistä, että kevään aikana pystytään järjestämään suomalaiseen vaaliperinteeseen vahvasti kuuluvia toritapaamisia. Monelle ihmiselle on ollut tärkeää kohdata ehdokas kasvotusten ja päästä juttelemaan kunnan asioista ja vaaliteemoista ehdokkaiden ja muiden kuntalaisten kanssa. Tämä asettaa suuren haasteen sekä ehdokkaille että äänestäjille. Kun torille ei päästä juttelemaan kahvin…

Poliittinen vai henkilökohtainen vastuu?

Poliittinen vai henkilökohtainen vastuu?

Usealla hyvinvointialueella on tällä hetkellä suuria vaikeuksia hoito- ja palvelutakuun kanssa. Kainuussa ongelmia on esimerkiksi pääsyssä perusterveydenhuoltoon, suun terveydenhuoltoon, mielenterveys- ja päihdepalveluihin sekä erikoissairaanhoitoon. Pisimmillään odotusajat palveluihin ovat esimerkiksi suun terveydenhuollossa lähes vuoden. Nykytilanteessa sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakas ei voi kuin kärsiä ja odottaa. Rikosoikeuden emeritusprofessori Matti Tolvanen on todennut, ettei sosiaali- ja terveydenhuollon alibudjetointi…

Sisällön loppu

Sisällön loppu